http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 7. joulukuuta 2015

Niklas Herlin paljasti asenteensa isänmaallisista suomalaisista: Roskajoukkoa



Helsingin keskustassa oli eilen itsenäisyyspäivänä lukuisten kansalaisjärjestöjen kuten Suomen Sisunkin organisoima kulkue, jonka päämäärä oli mennä soihtukulkueena Hietaniemen hautausmaalle. Tuonne ottivat osaa myös monet erityisesti Perussuomalaisten kansanedustajat mm. Sebastian Tynkkynen ja Olli Immonen.

Nyt Kone -yhtiön perintömiljoonilla rikastunut Niklas Herlin avasi itsenäisyyspäivän iltana baari-illan jälkeen hieman sanallista arkkuaan ja kertoi suoraan sen, että mitä mieltä hän on isänmaallisista suomalaisista, jotka haluavat marssia tämän suomalaisuuden puolesta.


Herlin ajattelee kuten nyt pesunkestävä eliitti muutenkin, että kaikki isänmaallisuus aatteita omaavat suomalaiset ovat puhdasta roskajoukkoa. Heistä kun ei ole eliitille paljonkaan hyötyä, koska monet eivät pysty mm. työllistymään eliitin orjiksi mustien listojen vuoksi. 

Eliitin painajainen on, että tämä elitistien halventavat asenteet suomalaista kantaväestöä kohtaan tulisivat julki ja sitä esim. Kokoomus puolue on yrittänyt piilotella koko viime vuodet. Mutta Herlin sattui lipsauttamaan sen nettiin baari-illan jälkeen. Tokihan meillä on vielä Suomessa jonkinlainen sananvapaus, että jokaisella on sen käyttämiseen oikeus.  

Mutta jos menet vaikka tuonne Herlininkin omistaman uusisuomi-foorumille ja bloggaat, että "maahanmuuttajat ovat roskajoukkoa", niin teksti lähtee samantien pois moderaattorin toimesta. Siihen ei kenelläkään suomalaisella ole oikeutta käyttää sananvapauttaan, koska se on elitistien mukaan "rasismia".

Mutta suomalaisia kohtaan saa harjoittaa täyttä rasismia ja suomalaisuutta saa halveerata aivan vapaasti ja siihen myös erityisesti elitistiset suomenruotsalaiset ovat oikein erikoistuneita, koska ovat itse rikas vähemmistö ja rikkaampana vähemmistönä on muutenkin varmasti v*ttumaista elää näiden köyhien suomalaisten keskellä ja sietää heidän omaa kieltä ja kulttuuriaan.

Lähde: http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207973-isanmaan-petturi