http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Puolustusministeriö sorvaa lakia, jolla suomalaissotilaat velvoitetaan taistelemaan ulkomailla


Suomen puolustusministeriössä sorvataan parhaillaan läpi lakia, jonka jälkeen suomalaissotilaat voidaan määrätä taistelemaan ulkomailla. 

Valmius ulkomaalaisiin taistelutehtäviin on aiemmin perustunut vapaaehtoisuuteen ja aliupseeriliiton tekemässä tuoreessa kyselyssä peräti 61 prosenttia vastaajista katsoi, että kansainvälisten sotilasavun tehtävien tulisi jatkossakin perustua vapaaehtoisuuteen.

Lisäksi perustuslaki selkeästi rajaa asevoimien ylimmän päätöksenteon valtion sisäiseksi: ”Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti voi valtioneuvoston esityksestä poikkeusoloissa luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle.”  ( 128 §)

Tämä puolustusministeriön kaavailema lakimuutos on tullut määräyksenä USA:n hallinnolta, joka kaavailee Suomesta itään päin suunnitellun suursodan tukikohtana. Siksi kenraali ja suomen puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg pakotettiin allekirjoittamaan Suomen ja Naton välinen salainen isäntämaasopimus 1.9.2014. 


USA:n armeijan raskasta maakalustoa saapuu suomeen jo ensi viikolla.
Suomeen teki vuonna 1918 saksan itämeren-divisioona maihinnousun Hangossa.

Nyt sitten Naton ja suomen välisissä sotaharjoituksissa n. 600 sotilasta tekee maihinnousuharjoituksen Hangon, Syndalenissa 6-8. kesäkuuta.   

Uudenmaan prikaatin kommodoori Kjell Törner paljasti STT:lle jo että kyseessä on kriisinhallintaan liittyvä harjoitus.