http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

maanantai 17. lokakuuta 2016

Brittiläisen ufologin salamurha puhuttaa maailmalla


Brittiläinen ufologi Max Spiersin (kuvassa) oli tarkoitus puhua Puolassa järjestetyssä kansainvälisessä tilaisuudessa mm. ufoi-salailuun liittyvistä asioista viime heinäkuussa. Mutta hänet ehdittiin kuitenkin ennen tuota tapahtumaa myrkyttää hengiltä.



Nyt Spiersin tapaus nousi esille aina kansainvälisessä mediassa, kun brittiläinen Telegrapg -lehti raportoi 39-vuotiaan Spiersin hämärästä kuolintapauksesta.



Spiers oli viime heinäkuussa kutsuttu kansainväliseen konferenssiin puhumaan ja hän ehti menehtyä ystävänsä sohvalle ja hänen suustaan vielä tuli jotain mustaa nestettä.



Hän oli kuitenkin ehtinyt vielä ennen kuolemaansa lähettää äidilleen tekstiviestin, jossa kertoi saaneensa jotain myrkytysoireita ja kehoitti tutkimaan sen, jos hänelle tapahtuisi jotain.











Spiers oli ennen tapahtumaa onnistunut jo niittämään ns. kansainvälistä mainetta näiden asioiden piirissä, koska hänen Youtubessa julkaistuilla videoillaan oli jo lukuisia katsojia.



Brittiläinen independent kuitenkin kertoo, ettei britannian viranomaiset ole kiinnostuneita tutkimaan, että liittyikö Spiersin kuolemaan myrkytystä. Koska Spiersin henkirikos tilattiin mitä todennäköisimmin vielä britannian tiedustelupalvelulta, niin miksi he alkaisivat omia rikoksiaan tutkimaan. Sillä länsimaisten tiedustelupalveluiden myrkytystapauksissa yritetään aina siivota kaikki jälket pois.



Esimerkiksi kun tämän blogin kirjoittaja yritettiin myrkyttää hengiltä helmikuussa 2011 Viking XPRS aluksella saksan tiedustelupalvelun toimesta, niin häneltä ei suomen viranomaiset suostuneet ottamaan edes verikoetta, josta oltaisiin pystytty näkemään huumeseulasta, että mitä myrkkyjä myrkytetyn kehoon oikein joutui. Näin siis peitettiin myrkytysoperaation jäljet teknisesti.



Tuolloin vielä myrkkyjen alkaessa vaikuttaa yritin soittaa parille tutulleni, sekä vielä lopuksi suomen yleiseen 112-hätänumeroon. Mutta kännykkä-linjani oli vaimennettu kokonaan, ettei ääneni kuulunut läpi hätäkeskukseen ollenkaan ja puhelinlinjan vaimennuksen pystyy tekemään vain teleyhteyksien hakkerointiin pystyvät kansainväliset tiedustelupalvelut. He kun pelkäsivät että myrkytysoperaatio olisi paljastunut, mitä siinä lopulta kävikin.



Tämä brittiläinen Spears ei kuitenkaan tiennyt sitä, että myös hänelläkin olisi ollut oikeus saada osakseen jokaisen kosmisen rauhan palvelijan tai lähettiläälle kuuluva tuki, mikä kattaa aina myös henkivartijat. Mutta mikäli ei ole tästä taustatuesta tietoinen, niin ei ole silloin tehnyt mielensä kautta tuota valon puolen kanssa olevaa sopimusta, johon nämä kaikki taustatukitoimet kuuluvat.



Valon verkoston puolella kun vaikuttaa myös tämän puolen sopimus ja silloin myös sitoutuu palvelemaan sekä kulkemaan vain valon, eli totuuden tietä.

Kaikki Spearsin kaltaiset totuuden-lähettiläät ovat tälle langenneiden geneettisesti ei ihmisperäisten liskoihmisten vihollisia. Koska he haluavat paljastaa näiden globalisti-rikollisien juonet. Siksi ei ole yhtään sattumaa, että lähes jokainen joka uskaltaa alkaa näistä asioista puhumaan julkisesti, joutuu aina jossain vaiheessa näiden rikollisten tähtäimeen.

Nämä läntiset tiedustelupalvelut kun toteuttavat covert-operaatioitaan ulkomaalaisista toimeksiannoista. Esim. jo pelkästään USA:n hallituksella on oma tappolista monista eurooppalaisista toisinajattelijoista, mutta kuluja säästääkseen he joutuvat käyttämään saksan tiedustelupalvelu BND:tä alihankkijan asemassa.


Vuosi sitten hiljattain edesmennyt Rauni-Leena Luukanen-Kilde (kuvassa) kertoi, että kuinka maailmalla nämä kansainväliset tiedustelupalvelut ovat linjanneet salattavat asiat näin, että mielenhallintaan liittyvät jutut sekä ufo-aihepiiri ovat kaikkein salatuimpia juttuja.

Mutta tiedustelupalvelut ovat vielä erityisen tarkkoja siitä, että minkä maan kielellä näitä asioita oikein päästellään ulos ja kaikista kriittisin on englanninkielinen ulosanti.

Näin ollen Spearsin kohtaloksi taisi tulla juuri näihin ufoihin liittyvien asioiden julkinen esilletuonti ja koska mies oli vielä englantilainen, niin tämä lisäsi tuota riskiä hänen kohdallaan. 

Mutta vielä tämä on hyvinkin kummallista, että miten ylipäänsä sionisti-mediatalot ovat ottaneet koko tapauksen  edes julkiseen käsittelyyn. Kun normaalisti tällaisista asioista ei yksikään heidän sanomalehtensä raportoi riviäkään.