http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kataisen ja Sorosin teehetki Davosissa 2014


EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen osallistui vuonna 2014 Sveitsin Davosissa järjestettyyn rahaeliitin talousseminaariin, jonne kokoontuvat myös suurten sijoituspankkienkin edustajat.

Vielä tuolloin kuvanotto hetkellä Katainen toimi vielä Suomen hallituksen pääministerinä, mutta yllättäen kesäkuussa 2014 hän ilmoitti jättävänsä pääministerin tehtävät ja siirtyvän EU- komissaariksi.

Se mitä Katainen löpisi tuolla Davosissa Sorosin kesken on yhdentekevää, mutta ilmiselvästi jonkin kulisseissa vaikuttava pelimies nosti Kataisen aina lopulta EU:n komission varapuheenjohtajaksi saakka.

Jyrki Katainen on ollut aina hyvin vallanhimoinen fasisti ja häntä ei Suomessakaan kiinnostanut pääministeriydessä mikään muu kuin tuo vallanhimosta tullut illuusio päästä johtamaan Suomen köyhää kansaa ja alistaa sitä fasistisen Kokoomus-puolueen kautta.


Jyrki Katainen, Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat kaikki olleet tämän maan pääministereinä erityisen vihattuja kaikki ja syy miksi esim. Matti Vanhasta ei Suomen kansa niin paljon vihannut johtuu siitä, että Vanhasen Matilla ei ole vielä mennyt tämä vallanhimo niin syvälle, että se täyttäisi lopulta myös sydämen tuolla vallanhimosta tulevalla pimeydellä.


Vaikka Vanhanen on myös Sipilän, Kataisen ja Stubbin ohella vapaamuurari, niin ei vapaamuurarien oppikirjassa ole kohtaa, jossa heidän jokaisen velvoitetaan olevan rahanahne yritysjohtaja sekä arrogantti sekä itsekeskeinen narsisti. 

Mutta heidän valansa kuitenkin velvoittaa jokaisen vapaamuurariveljen nuolemaan toistensa takamuksia, jos toinen vapaamuurari veli sellaista näennäisesti vaatii esim. vaikka jonkun rikostuomion oikeudessa vapauttavalla tuomiolla jne. 


 Nämä 33-asteen yli vihityt vapaamuurarit vannovat jokainen valansa Luciferille, jolloin heistä tulee saatananpalvojia. Koska heidän looseissaan järjestetyt okkultistiset rituaalit ovat kaikki pyhitettyjä vapaamuurarien jumalalle, joka on Lucifer. 

Mutta tämä Luciferin oppi tulee vasta vapaamuurareille selville tuon 33-asteen jälkeen. Mikä siis tarkoittaa sitä, että ennen tuota 33-astetta nämä alemman asteen vapaamuurarit ovat saattaneet luulla, että tämä koko liike olisi perustunut aidoille kristillisille arvoille. Mutta kuten Juha Sipilän kaltaiset Lestadiolaiset liikemiehet palvovat mammonaa jumalanaan, niin vapaamuurarilooseissa Lestadiolaiset verkostoituivat keskenään ja alkoivat näin soluttautumaan aina lopulta Suomen politiikkaan mukaan.

Mutta uskontoryhmien tuomitseminen on silti väärin, koska jokainen noidenkin ahdasmielisten uskonnollisten liikkeiden sisällä toimiva ihminen on kuitenkin yksilö. Mutta näissä lahkoissa aivopestyt ihmiset on jo lapsesta asti ohjelmoitu tuolla jumalanpelolla sekä helvetin tulen pelottelulla, että vain henkisesti vahvat yksilöt pääsevät lopulta irti tuosta lahko-ohjelmoinnista.



Mutta rahan sekä pääoman palvominen on aivan siinä uskonto missä joku lestadiolaisuuskin. 

Tämä rahauskonto on kuitenkin upotettu niin syvälle nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän sisälle, että hyvin harva sen vuoksi ei edes nyt näe sitä, että kuinka tämä EU:n yhteisvaluutta euro on kommunistinen talousjärjestelmä.


Palkkaorjuus on tämän nykyisen länsimaisen maailmanjärjestyksen suurimpia vitsauksia, mistä vain hyvin harvat ovat onnistuneet pääsemään ulos. 

Heitä on nykyään alettu kutsumaan mm. vaikka millä uusmodernilla nimellä kuten downshiftaajat. Mutta silti edelleen fasistinen valtamedia esittää edelleen työttömät kansalaiset ns. roskasakkina, koska näistä yhteiskunnan tapauksista on annettava vapaamatkustajien kaltainen kuva.

Vaikka tämä todellisuudessa on aivan mielipuolista lähteä tuomitsemaan ihmisyksilö vapaamatkustajaksi...

Ihan yhtä suuri vapaamatkustaja on se palkkaorja, joka lähtee joka aamu pienellä palkalla hikoilemaan jonnekin työpaikalleen ja ei uskalla irtisanoa itseään, koska pelkää muuten menettävänsä tuon pienen palkkansa.

Apinallekin voi joku eläinkouluttaja opettaa säännöt, että apinoilla ei ole oikeutta poimia itse banaaneja, vaan heidän täytyykin tehdä työtä niiden banaaniensa eteen. 

Lopulta apinat sitten alkavat jopa myymään itseään, jotta saisivat näitä banaaneja hankittua. Tästä on tehty ihan testejä.

Mutta koska tämä maallinen ihmisrotu on homo sapiens, jonka esi-isät olivat eräänlaisia ihmisapinoita. Niin tästä syystä tämän maallisen ihmisen rotu on vieläkin eläimen tasolla, joten tästä syystä nämä eräät lukuisat eliittiin itsensä lukevat valtatahot ovat alkaneet käyttämään hyväkseen tämän eläimen tasolla olevan ihmisrodun heikkoa älykkyyttä.

Eliittiin lukeutuvat niin Wall Streetin pankkien takana vaikuttavat lukuisat juutalaiset bisnesmiehet, kuten Kabbalistit, Vatikaani jne. Ei tätä valtatyrannien porukkaa voi silti syyttää, että he ovat juutalaisia kaikki, koska myös Vatikaanin jesuiitat vaikuttavat tuon saman salaseuran sisällä. Jokainen heistä on samanlainen valtaa himoitseva narsisti, joille tuo tunne päästä alistamaan köyhiä ihmisiä tuottaa mitä suurinta mielihyvää.

Psykopaatit kun nauttivat alistaa heikompia ihmisiä ja juuri tästä syystä näitä psykopaatteja pyrkii myös valtiollisiin elimiin korkeisiin virkoihin, koska he todellakin nauttivat myös Suomessa tästä työttömän ja köyhän kansan taloudellisesta alistamisesta. 

Mutta vieläkin huonompi juttu on se, että mitä enemmän Suomalaisetkin alkavat esim. vihaamaan näitä alistajiaan, niin sitä enemmän nämä kyseiset energiavampyyrit saavat itselleen lisää virtaa. Joten tämä negatiivinen sähkövaraus tulee kääntää silloin vain toiselle polariteetille, eli posiitiiviselle vaihteelle. 

Eli jos haluat kritisoida Suomen hallintoa, niin tee vaikka noita huumorikuvia, joissa saat myös muutkin suomalaiset nauramaan näille valtatyranneille. Koska nämä vallanhimoiset johtajamme eivät ole mitään muuta kuin säälittäviä virkamiespellejä, jotka haluavat olla rakastettuja. Mutta jos he osaisivat löytää sieltä sydämestään sen aidon oman itsensä, niin silloin heistä sädehtisi läpi se Teemu Selänteen kaltainen karisma. Tällaisia Selänteen kaltaisia ihmisiä suomen kansa rakastaa, koska nämä henkilöt ovat tuossa tietoisuudessa koko ajan.

Mutta tällaisen vallanhimoisen virkamiehen sydän ei ole täynnä kultaa, vaan se on täynnä mustaa energiaa, joka tulee mm. pelosta.

He pelkäävät kohdata oman todellisen itsensä ja tästä syystä he pyrkivät peittämään tuon rakkaudettomuutensa kahmimalla itselleen lisää valtaa sekä materiaa. Tästä tuossa pohjimmiltaan on kysymys.


Nyt kun meidän valtionjohtajina siis toimii tällaisia kylmiä ja omahyväisiä arrogantteja psykopaatteja, niin ovatko he teistä oikeita miehiä ohjaamaan tätä m/s Suomi Oy Ab:n laivaa euro-myrskyn aikana ? 

Koska siinä vaiheessa kun tämä m/s Suomi Oy Ab:n alus alkaa uppoamaan, niin ensimmäisenä pelastusveneet heitetään sijoituspankkiireille. 

Tämän jälkeen euro-pelastusliivit annetaan muutamille pankeille ja lopulta kapteenikin hyppää veneestä ja jättää matkustajat uppoamaan tämän laivan mukana. Katainen hyppäsi jo veneestä 3 vuotta sitten, eikä häntä kiinnosta enää tulla takaisin, koska pääsi jo EU:n komissiossa suurempien lihapatojen ääreen selvemmille vesille.



Vastavalittu USA:n presidentti Donald Trump on jo nyt pelästyttänyt fasistisen valtaeliitin, koska hän puhui avajaispuheessaan siirtävänsä vallan takaisin eliitiltä kansalle.

Tämä sai jo erään Saksan ulkoministerin sanomaan, kuinka Trumpin tulon myötä vanha maailmanjärjestys on mennyttä.

Hän tarkoitti tällä kuitenkin tätä rahaeliitin uutta maailmanjärjestystä, jota nämä valtatyrannit ovat epätoivoisesti yrittäneet rakentaa hajonneesta palapelistä.

Mutta koska tämän fasistisen tyrannian toteuttamiseen tarvittaisiin vielä internetin lakkauttaminen, niin tätä temppua ei nämä tyrannit uskalla tehdä. Koska muuten syntyisi täydellinen kapina ja kansa ryntäisi kaduille ottamaan vallan takaisin yhdessä yössä.

Internet on kuitenkin ollut jo suurin kuolinisku näiden fasististen valtatyrannien NEW WORD ORDER -projektille.

He kun elävät vielä jossain 1500-luvulla, jolloin vielä tällainen feodaalinen tyrannia toimi edes jotenkin ja kuninkaan kritisoijien päät lyötiin torilla poikki muiden alamaisten seuratessa näitä tapahtumia kuten nykyisiä tv-uutisia.

Toki jos tuolloin keskiajalla olisi yhtäkkiä tuotu tällainen internetin kaltainen sovellus kaikkien alamaisten ulottuville ja yhtäkkiä nämä köyhät sekä alistetut ihmiset olisivat uskaltaneet avautua netissä. Niin sillä olisi kaadettu tuo keskiajan feodaalinen tyrannia muutamassa vuodessa. Koska silloin kun psykopaatin alistettu kohde ei suostu enää alistumaan tuohon häneen sisään ohjelmoituun uhri-minään. Niin näin lopulta psykopaatti menettää kokonaan otteensa tuohon alistettavaan osapuoleen. 

Mutta samalla tavalla koko ihmisrodun suurin haaste tulee tulevaisuudessa olemaan se, että sen tulee yhteisönä pystyttävä näyttämään kaapin paikka näille psykopaattien valtatyranneille. Koska niin kauan tämä sortosirkus täällä jatkuu, kunnes tarpeeksi suuri enemmistö tästä ihmisapinarodusta (homo sapiens) sanoo että NYT RIITTÄÄ.

Pankkisektori tulee tuon jälkeen kokemaan täydellisen uudistuksen, jonka jälkeen tämä nykyinen rahajärjestelmä korvataan digitaalisella valuutalla. 

Mutta siinä digitaalisessa valuutassa suurin haaste tulee olemaan tämän nykyisen Keskuspankkijohtoisen valtaeliitin syrjään siirtyminen. 

Koska nämä Keskuspankkien valtatyrannit saivat jo Bitcoinilta takkiin 100-0, niin he haluavat seuraavana lanseerata oman huijarivaluuttansa markkinoille ja tiedä vaikka sellainen olisikin jo olemassa ja yksiä näitä eräiden kryptopiirien kiistelty kryptovaluutta? 

Nykyisessä rahajärjestelmässä on jo kauan toiminut pelkkiin tietokoneen ruudulla oleviin ykkösiin ja nolliin perustunut ponzi-huijaus, jolle tämä yksityisomisteisten Keskuspankkien ylivalta perustuu.


Bitcoin ei ole koskaan perustunut sille, että sieltä luotaisiin lainalla rahaa pumppaamalla se Bitcoin tyhjästä ilmasta. Vaan uusia Bitcoineja on syntynyt vain silloin, kun on löytynyt siihen Bitcoiniin uusia sijoittajia.