http://www.nwohavaintojapromo.blogspot.com/2924450.html>

-

-

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Britannian keskuspankkihallinto hämää Brexitillä massoja


Britannian on nyt ilmoitettu antaneet virallisen EU ero kirjeen.

Jesuiitta koulutettu Donald Tusk nyt näyttelee, että ei ole syytä teeskennellä, että päivä olisi onnellinen Brysselissä. 

Mutta koska hän käyttäytyy Illuminatin miesten tavoin juuri päinvastoin, niin hän todellisuudessa toimii jokerina ja iloitsee Britannian päätöksestä.

Koska tämän taustalle kätkeytyy koko EU-eroamiskampanjoiden juoni = Saksan vuonna 1944 alullepanema liittovaltiohanke.

Britannia on ollut EU:ssa vain sen takia, että sen Rothschildien keskuspankkijohto saisi ryöstettyä tarpeeksi englannin veronmaksajilta. Mutta nyt Britannia oli ensimmäinen tässä EU ero harhautusten sarjassa. Suomihan tulee vasta vuonna 2019 irtaantumaan EU:sta. 

Mutta vaarallisinta tässä on se, että kuinka nämä Suomen rikkaat teollisuussuvut ovat jo tässä laittomassa Naton vuonna 2014 syyskuussa allekirjoitetussa isäntämaasopimuksessa sopineet liittyvänsä Saksan johtamaan liittovaltioon. Joka lakkauttaisi Suomen koko itsenäisyyden ja tekisi Suomesta myös Saksan johtaman köyhän alusmaan.

Kyseessä kun on Saksan fasistien sekä Suomen rikkaiden teollisuussukujen välinen laiton vallankaappaussopimus, jonka sisältöä ei kerrottu edes Suomen eduskunnan puolustusvaliokunnalle.

Mutta eihän silloin vuonna 1939 kerrottu sen Natsi-Saksan operaatio Barbarossan sisältöä. Koska natsiarmeijan kauttakulkusopimuksen sisältö oli vain nähtävissä kenraalien kabinetti tasolla.

On hyvin vaarallista silloin kun tällaiset CIA:n lahjusrahoilla voidellut kenraalit päättävät Suomen kaltaisten valtioiden kohtalosta. Vaikka tämän kaiken taustalla kuitenkin myös vaikuttaa oikeasti korkeimmat voimat, jotka kristityllä etiikalla voitaisiin kutsua siksi ns. jumalaksi. 

Mutta nämä tekopyhille aatteille jo ajat sitten langenneet tekopyhät Illuminaattit eivät näistä kosmisista laeista ole ennenkään välittäneet tuon taivaallista, koska he toimivat miltei täysin paholaisen sopimuksen alla. 

Paholainen kun edustaa tuota pimeyden henkivaltojen haurasta voimaa, joka on myös langenneen henkiolento Luciferin energiaa. 

Sillä ei ole luovuudenkaan kanssa juuri mitään tekemistä, koska Lucifer pystyy vain varastamaan luovat ideat itselleen. Mutta se pystyy myös naamioimaan houkutuksensa niin, että nämä ateististen harhojen alaisuuteen langenneet ihmiset eivät enää erota tuon valveunen seasta, että mikä on oikein ja mikä väärin. Koska ateismi perustuu tuolle sielullisen todellisuuden irvikuvalle.


 Mutta on tuolla tunnelin päässä silti valoa näkyvissä, koska kymmenen vuoden sisällä nämä ylläolevat setelit tulevat jälleen Suomen valtion käytettäviksi. 

Se tietää lopulta kaiken tuon EU:n sekä Saksan natsien neljännen valtakunnan johtaman liittovaltiohelvetin aikojen loppua, sekä Suomen taloudellisen itsemääräämisoikeuden paluuta.

Markka palauttaa takaisin kestävän valtiontalouden, eikä salli enää tuota veronmaksajien rahojen ryöstöä, jota tällä hetkellä nämä Wall Streetin talousrikollispankit täällä harjoittavat.

CIA:n lahjonnalla tämä on tähän asti saatu toimimaan, mutta ei enää kauan. Koska tälle valtiontalouden ja hyvinvointivaltion lakkautushankkeelle on tulossa lopppu.

Psykopaatit nimittäin ajetaan lopuksi vallasta pois, koska he eivät enää kestä tuota uuden ajan totuudelle sekä korkeamman tietoisuuden energiaan perustuvaa energiaa. 

Samoin nämä Illuminatin korruptoituneet sekä sodanhimoiset pankkisuvut tulevat menettämään kaiken valtansa, mikäli he eivät suostu luopumaan noista sukujensa pahan verilinjan pahuudesta.

Sillä tuo vallanpitäjien pahuus kun on suoraan jo siinä heidän negatiivisessa verilinjassa, niin silti heidänkin sallitaan tehdä minä hetkenä vain siirto tuonne valon sekä totuuden puolelle.

Se kun ei vaadi mitään muuta kuin vain mielen tasolla tehdyn sitoumuksen, joka on tuo valon puolen kanssa tehty sopimus. 

Tämä henkinen lainalaisuus pätee myös kaikkiin Luciferin valan tehneisiin vapaamuurareihin.

Koska ei tuo vala ole mikään ikuinen, koska sen pahuuden kanssa tehdyn sopimuksen voi kuka tahansa irtisanoa minä hetkenä hyvänsä.

Mutta koska vapaamuurarit ovat tuossa okkultistien puolella niin kostonhimoista sakkia, että he sen vuoksi laativat siellä nuo pelisäännöt niin julmiksi, että uhkailevat jo tuossa Luciferin valarituaalissa epälojaaleja vapaamuurareita kuolemalla. 

Silti tuo valon ja totuuden puolelle siirtyminen on kaikilla vapaamuurareillakin sallittua, koska siellä valtatasoilla toimii myös se vastakkaidenkin osasto, joiden osasto tunnetaan myös nimellä valkohatut (The Whitehats).

Lähde: http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/brexit-alkaa-britannia-luovutti-erokirjeen-eu-lle/6369042